perjantai 2. elokuuta 2013

Perusvillasukka

Luo silmukat kahdelle puikolle, kun silmukoita on riittävästi, jaa ne neljälle puikolle ja aloita joustinneule (yleensä 2o 2n tai 1o 1n) suljettuna neuleena.


Perussukat Sannille


 Kun varsi on halutun pituinen aloitetaan kantapää.

Kantalappu neulotaan1. ja 4. puikoilla. Itse teen monesti vahvistetunkantapään, joten tässä siihen ohje.

  1. Neulo 1. puikon silmukat 4. puikolle
  2. Käännä työ
  3. Nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta ja neulo loput nurin
  4. Käännä työ
  5. Nosta ensimmäinen oikein neulomatta, jatka 1 oikein 1 oikein neulomatta
  6. Jatka, kunnes kantalappu on oikeian kokoinen. (Yläreuna taitettuna osuu toiseen sivureunaan)
Aloita kantalapun kavennukset.

  1. Jaa silmukat kolmeen osaan, jos silmukat eivät mene tasan, jaetaan silmukat esim. 8+9+8
  2. Neulo ensimmoisen ja toisen osan silmukat viimeistä lukuunottamatta vahvistettuaneuletta
  3. Neulo toisen osan viimeinen ja kolmannen osan ensimmäinen silmukka oikein yhteen
  4. Käännä työ
  5. Nosta ensimmäinen silmukka neulomatta
  6. Neulo keskimmäisen osan viimeinen ja ensimmäisen osan silmukat nurin yhteen (alkuperäinen ensimmäinen osa)
Kun kantalappu on kavennettu, nostetaan kantalapun reunasta silmukat puikoille.
Neulotaan ensimmäinen kerros oikein ilman kavennuksia.

Aloita kavennukset joka kierroksella, ensimmäisellä puikolla 2 viimeistä oikein yhteen ja 4. puikon alussa ylivetokavennus (nosta silmukka, neulo seuraava, vedä nostettu silmukka neulotun yli.

Neulo teräosa sileääneuletta pikkuvarpaan yli ja aloita kärkikavennus.

Sädekavennus löytyy täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti